keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Bola,pola = kravatin korvike




Ensimmäiseen kivibolaan haluttiin jotain elävoitystä.Sain täysin vapaat kädet,joten tiesin asiakkaani pitävän linnusta suunnittelimme työharjoittelijan kanssa yhdessä Lapinpöllön hopealevystä ja silmät on emaloitu keltaisella. Seuraava oli hänen 70-vuotislahja itselleen.Näytin(kerroin,koska asiakas on sokea) Maarian korupajan sivuilta isoja soikeita kiviä ja hän valitsi sammalakaatin,jonka istutin hopealevyyn,eteen piti saada roomalaisilla numeroilla LXX (70),bolanauha ja hopeiset päätteet taas tilasin Korupaja & Kankurinaitasta.Kolmas bola oli muutostyö muuttaa ja kiillottaa nähtävästi korumetallinen hannunvaakuna rintakoru bolaksi.Koska leimoja ei löytnyt,en ottanut sitä riskiä,että olisin juottanut sen hopealevyyn,vaan täytyy tunnustaa,että käytin liimaa.Asiakas tuli hakemaan ne viime viikolla siskonsa kanssa ja kysyi häneltä,että ovatko hienoja.Kyllä kuulemma kelpasivat.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Valoa kansalle

Kiitos Meke,soitin antamaasi numeroon,ja sähkömies tuli jo tänään katsomaan liiketilaani ja sanoi,että jos tuohon laittaisi 2 sellaista loisteputkirivistöä,jotka roikotetaan katotasta alemmas.Hieno idea.Toisesta sähköfirmasta ei ole kuulunut mitään vieläkään,joten jos kuuluu,sanon että asia on jo hoidossa.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Tervetuloa uudet lukijat

Tervetuloa Meke jaTanza ja monet muut joita en ole huomioinut.Olen pitänyt noita kynsijuttuja täysin hömpötyksenä,kun ammatissani en niitä voi pitää,mutta huomenna olen menossa Tanzan käsittelyyn,jotta olen hienona Tampereen kädentaidot-messuilla.Käyköhän siinä samalla tavalla kuin kampaajalla käyntinikin,että vain yksi ihminen huomasi sen,ja se ei suinkaan ollut mieheni.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Stressi helpottaa pikku hiljaa

Uudessa myymälässäni os Hietalahdenkatu 10,on toinen seinä (vasemmalla) limen vihreä oikella puolella hailakan keltainen (näkyy kuvassa) ja takaseinä voimakas kukkakuvioinen tapetti limenvihreällä pohjalla.Keskellä keittiö/konttori,wc+naulakko ja takahuoneesta tein pajan,sinne mahtui kaksi kultasepänpöytää vierekkäin,ja mikä ihaninta sielläkin on ikkunat ulos,pihalle on istutettu vielä Tuija-puita.

Vielä kun ensi viikonlopun Tampereen kädentaito -messuista selvitään,jouluun mennessä ei ole sitten kuin enäää muutamat pikkumessut,jossa myyn korujani.

Probleemaksi tuli Hietsussa,että kurssipöydät mahtuivat myymälän puolelle,mutta on pimeää työskennellä iltaisin,kun katossa ei ole kunnollisia loisteputkia,olen jo soittanut 2 kertaa sähköfirmaan,mutta niitä ei taida kiinnostaa tällaiset pikkukeikat.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Sormus- ja kivenistutuskurssi

Tallaisia sormuksia kurssilaiset saivat aikaiseksi Sormus- ja kivenistutuskurssilla viime viikonloppuna.Kivinä on käytetty ametistia,labradoriittia ja sinistä kalsedonia.Muutama oli hapossa ja valmistui vielä kuvanotto hetken jälkeen.
Pahoittelen huonoa kuvaa,sillä "kuvausstudioni" oli jo muuttanut.

torstai 18. lokakuuta 2012

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Valssattu,mutta mieheni ei pysty tangoamaan

Valssi on jo kannettu uuteen pajaan,mutta se oli niin painava,että mieheni selkä venähti,joten tanssit tähtien kanssa on tanssittu.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Toivottavasti ei tarvitse muuttaa...

Liiketilani vuokrasopimus loppuu viimeinen päivä lokakuuta,mutta tänään kävin allekirjoittamassa uuden vuokrasopimuksen os Hietalahdenkatu 10.Avaimet saan käteen 15.10.Nyt en aio jättää kaikkea viime tippaan ja kun tilakin on melkein puolet pienempi kuin nykyinen,niin järjestelemistä on.Kunhan saan avaimet käteen,niin entisenä rakennuspiirtäjänä mittaan huoneet ja piirrän kunnollisen pohjapiirustuksen,kun isännöitsijän kuvasta puuttui 1 huone kokonaan.Samalla pidän kursseja täyttä häkää.Isäntä tosin ehdotti muuttofirmaa,tietää että noit vitriinit ja valssi painavat älyttömästi.Mitäköhän sellainen muuttofirma maksaisi?Olisi ainakin helppoa.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Miksi kaikki jää aina viime tippaan?

Oho,elokuukin on jo vaihtunut syyskuuksi ja näitäkään kotipihan vaahteria ei enää ole.
Mutta olen menossa tänäiltana laittamaan pöytiä ja huomenne ovat varsinaiset messut Helsingin Vanhassa Satamassa,Katajanokalla,niin miksi kaikki pakkaaminen jää aina viime minuuteille?

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Puolukan punaista

Aina myymälästäni on kyselty,että onko sinulla punaisia helmiä ja kun lasihelmiä en myy,niin olen joutunut myymään ei oota,mutta nyt on:punaista korallia.Niistä 6 mm ja fasetttihioutuista onikseista solmin tämän pitkän korun,joka on monikäyttöinen,sitä voi pitää lariat tyyppisenä,tai pitkänä tai lyhyenä.Minä en kauheasti tykkää mustasta itselläni,mutta kirkkaanpunainen t-paita ja puuvillavillatakin omistan ja varastoistani sattui löytymään myös mustat oniksi nappikorvikset.

lauantai 18. elokuuta 2012

Helmikoira

Tämä oli viime tiistaipäivän piristys,sillä helmiystäväni Sara antoi tämän minulle.Tämä on aivan samaa rotua kuin meidän Tara-rouva eli Cavalier King Charlesin Spanieli.Tämä on kotoisin Helmiä Helmistä ja on kooltaan 4,5 cm pitkä.

torstai 2. elokuuta 2012

Roikkumaan jäänyt tilaustyö


Ystäväni ja asiakkaani on jo vuosia halunnut kirjanmerkin,hän kun töissä tarvitsee sellaista ajanvarauskirjaa.Nyt löysin noita pidikkeitä,mutta hölmöyksissäni tilasin kullanvärisen,hopeanväriseen olisi ollut helpompi hopealangalla tehdä silmukkarenkaat yms.Ylin lamppulasihelmi sisältää 24 k lehtikultaa.Toivottavasti on mieluinen,en edes kysynyt väritoiveita,tiedän että roosa ja vaalsininen ovat ainakin ennen olleet lempivärejä.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Ristiäisnauha

Vielä ennen lomalle lähtöä asiakas tuli kysymään liikkeeseeni,että onko minulla mitään ristiäislahjaa pienelle tytölle.Sanoin,ettei ollut valmiina,mutta voisin tehdä sellaisen.Asiakas epäili,ettei 30 cm valmis koru enää menisi 7-vuotiaalle,kun hänellä itsellään on samanikäinen lapsi.Loput nauhasta solmitaan,kun lapsi on aikuinen.Saa nähdä mitä tykkää,kun tulee hakemaan.

Ja sitten melkein jo lomalle kun toinen asiakas toi minulle ihanan rasiallisen vadelmia.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kesäkorukurssin aikaansaannoksia














Kurssi oli antoisa niin vetäjälle kuin oppilaille.Koruja tehtiin laidasta laitaan eri tekniikoilla ja,minulle ainakin oppimisen paikka oli tuo alpakan juottaminen ja käyttäytyminen.Ensimmäisessä kivisormuksessa kivi on ruusukvartsi.Taotuissa juhlakorvakoruissa kivet ovat fluoriittia.Sitten sydänriipuksen kivenä on fuksianpunainen turmaliini.Lisää sydämiä: taivaansininen emaloitu riipus.Kivat rinkulatkorvikset,joissa pienimmät osat: taotut prikat.Oilikorvikset Swarovskin kosmisilla rinkuloilla (huom älä kiillota Swarovskeja kiillotusrummussa).Alpakkalusikkariipus,salpalukkoja kera rintaneulan,lisää alpakkaruokailuvälineistä tehtyjä koruja.Tyttärelle synttärilahja.Sydämiähän ei ole koskaan liikaa.Näissä viimeisissä sormuksissa ei ole juotoksia lainkaan.Oikeanpuoleisen jyhkeän sormuksen innoitus tuli 1000 rings-kirjasta.Kiitos, oli mukava kurssi.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Uusia koruja

Tässä ystävättärelleni  syntymäpäivälahjaksi petroolinsinisistä makeanvedenhelmistä rannekoru ja korvakorut.Kaksi kertaa yritin solmia niitä,mutta ne kieltäytyivät helmisilkistä,ehkei se tummansininen olisi olut just samaa sävyä,mutta tuo Swarovskin indigolite-meritähti on.(Nyt ne ovat onneksi jo pussissa,sillä pelkäsin,että ystäväni tulee minä hetkenä tahansa ovesta sisään,kun lahja on vielä kesken.)

Aina pitäisi muistaa ottaa kuvia,vaikkapa vaan kännykällä.Palatakseni ristiäisiin,niin solmin lapselle ns ristiäishelmet 30 cm pitkät ja kultalukolla.(Kukaan ei varmaan huomannutkaan,että sellaiset hänellä oli yllään ristiäismekon päällä.)No niitä pitääkin tarkastella suurennuslaseilla.Niiden idea on että lapsi voi niitä käyttää n 7 vuotiaaksi asti ja sitten ne puretaan ja lisätään aikuisena loput ja solmitaan tietysti uudelleen ja on ihana hienoinen kaulakoru.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Tänään se tapahtui!

Siis iloinen perhetapahtuma perheessämme,siis 17.3. minusta tuli 4. kerran mummi.Tuossa amulettirenkaassa lukee Grandma),sitten himpsuloissa on 3 sinistä akvamariinia,merkitsevät niitä 3 poikaa ja tuo yksi keltainen (sitriini) uutta tyttövauvaa,jota menemme huomenna katsomaan.Uutisen kuullessani, olin Helmimessuilla Lahdessa ja olin ostanut tuon akvamariininauhan (kiitos,Monica) ja ajatellut sen sopivan sitriinin kanssa,mutta tällainen siitä lopulta tulikin.Muut ruskeat helmet ovat fasettihiottuja savukvartsia.Korvakorut ovat vanhat.Lisäksi tuossa renkaassa voi roikottaa brillejä,niitähän minulla on kurssillakin aina kaksin kappalein ja aina hukassa.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Helmiä,mutta lasia

Onpa aika vierähtänyt nopeasti. Tässä Piaeliinan (hae fb:sta sillä nimellä,niin löydät) tekemiä lamppulasihelmiä,tilasin koiramme,vihreänä ja muutaman helmen korvakoruiksi.Piiaelina olikin laittanut muutaman ylimääräisen.Tara-rouva on Cavalier King Charlesin spanieli ja vilkas eläkeläinen.Ehkä vaihdan säätösilkkiin lukon.

Toisessa kuvassa on emaloitu risti,siis lasijauhetta sekin.Olin viime viikonloppuna eläkkeellä olevan emalityöopettajani Esko Timosen viikonlopun mittaisella emalikurssilla.Värit eivät näy tässä kuvassa oikein hyvin,tumma on kaunista läpikuultavaa tummanvihreää ja keskusympyrä rubiininpunaista,sekin läpikuultavaa.Punaiset ovat vaikeita värejä,samainen väri paloi emaliuunissa toisella kurssilaisella kauniin oranssiksi.